Författare: Carina Österåker

Nuoret ja ilmastokriisin ratkaisu -pyöreän pöydän keskustelu 1.11.19

Carina ÖsteråkerLämna en kommentar

Osallistuin tänään (perjantaina 1.11.2019) Säätytalolla järjestettyyn Nuoret ja ilmastokriisin ratkaisu -pyöreän pöydän tilaisuuteen. Tilaisuus järjestettiin ministereiden Li Anderson, Hanna Kosonen ja Krista Mikkonen koollekutsumana. Keskustelun tavoitteena oli jakaa ajatuksia ja kerätä toimintamalleja nuorten toimijuuden vahvistamiseksi ilmastokeskustelussa ja ilmastokriisin ratkaisemisessa. Tilaisuuteen oli kutsuttu nuoria ilmastoaktivisteja sekä järjestö- ja muita toimijoita, jotka toiminnassaan käsittelevät nuoria ja ilmastonmuutosta sekä -ahdistusta. Edustin Idemo-hankkeen kautta demokratiakasvatusta erityisesti ja opettajankolutusta yleisesti. 

Keskustelu käytiin kolmessa osassa ja osallistujien toivottiin valmistautuvan pitämään lyhyt puheenvuoro kustakin osioista (teemat lihavoituna alla). Koska keskustelijoita oli paljon, pääsi kukin osallistuja kerran ääneen. Omassa puheenvuorossani yhdistyi asioita kustakin osioista. Korostin siinä koulujen hämmennystä suhteessa nuorten ilmastoaktiivisuuteen ja ilmastolakkoon erityisesti sekä kokonaisvaltaista ilmastopedagogiikkaa, joka pitäisi kehittää, koska sellaista ei oikeastaan ole vielä olemassa.

Koska olin valmistellut puheenvuoron kuhunkin osioon, julkaisen puheenvuorot kokonaisuudessaan, resurssiviisauden hengessä.  

Ilmastoahdistukseen auttaa tieto ja toiminta – koulu voi antaa eväitä molempiin

Kiitos ensinnäkin kutsusta tähän tilaisuuteen. Henkilökohtaisesti lämmittää sydäntä päästä mukaan teidän viisaiden, aktiivisten ja ennen kaikkea rohkeiden ihmisten joukkoon keskustelemaan ja ratkomaan aikamme ylivoimaisesti vaikeinta ongelmaa. Minun nimeni on Mikko ja instituutio, jota edustan, on Jyväskylän yliopiston Opettajankoulutuslaitos. Siellä työskentelen hankkeessa, joka kehittää demokratiakasvatuksen pedagogiikkaa. Tästä asemasta puhun tänään ja siksi puheenvuorot on rakennettu enemmän tai vähemmän opettajankouluttajan näkökulmasta, eli pyrin peilaamaan kysymyksiä suhteessa nykyiseen ja tulevaisuuden kouluun ja käytännön toimintaan siellä.

Nähdäkseni opettajankoulutus on aina tulevaisuuden rakentamista. Me koulutamme tällä hetkellä kasvatusalan ammattilaisia, jotka tulevat työskentelemään karrikoidusti joko hiilineutraalissa yhteiskunnassa tai yhteiskunnassa, joka kamppailee etenevän ilmastonmuutoksen keskellä. Toisaalta tulevaisuutta rakennetaan siten, että koulun kautta lapset ja nuoret sosiaalistetaan toimimaan yhteiskunnassa nyt ja tulevaisuudessa. Samaan aikaan koulun tehtävä on kasvattaa kriittisesti ajattelevia kansalaisia, jotka osaavat kyseenalaista sitä yhteiskuntaa, johon heitä ollaan sosiaalistamassa. Toisin sanoen kansalaisten tulisi osata suhtautua kriittisesti siihen tulevaisuusvisioon, johon heitä ollaan kasvattamassa.

Toden totta, ilmastoahdistukseen auttaa tieto ja toiminta. Nähdäkseni suomalainen peruskoulu on tavattoman hyvä tiedon lisäämisessä, mutta taitopuoli – eli toiminnan opettelu, siihen ohjaaminen ja kannustaminen – ei ole meikäläisten vahvuuksia. Tämä nähdään esimerkiksi ICCS -tutkimuksessa, jossa tarkastellaan nuorten yhteiskunnallisia tietoja, osallistumista ja asenteita. Suomalaisnuoret ovat tiedoissa kärjessä, mutta taidot ja aktiivisuus toimintaan on verrokkimaiden häntäpäätä.

Näyttääkin siltä, että pelkkä tiedon lisääminen ei saa ihmisiä toimimaan. Tämä on havaittavissa varsinkin ilmastonmuutoksesta puhuttaessa. Minulle on syntynyt käsitys, että kollektiivisesti tiedämme asiasta jo niin paljon, että olisi järkevä tehdä radikaalejakin ratkaisuja ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Kuitenkin ratkaisujen tekeminen viipyy.

Koska tiedon lisääminen ei kannusta toimintaan kouluissa tai yhteiskunnassa laajemmin, peräänkuulutan uudenlaista osallisistumiseen kannustavaa pedagogiikkaa. Valitettavasti minulla ei ole tarjota tarkkoja piirustuksia siitä, millaista tällainen pedagogiikka voisi olla – se pitäisi oikeasti luoda ja kehittää. Joitain suuntaviivoja antaakseni, sen pitäisi suuntautua jokapäiväiseen toimintaan kouluissa ja muissa instituutioissa, joissa ilmastonmuutos ja -ahdistus eletään päivittäin todeksi. Iskusanana voisi toimia demokratian periaate YHDESSÄ. Viheliäisiä yhteiskunnallisia ongelmia, kuten ilmastonmuutos, ei voida ratkaista yksin, vaan kaikkien tasa-arvoisen osallistumisen kautta.

Kenen ääni kuuluu ilmastokeskustelussa?

Muut ovat minua parempia asiantuntijoita vastaamaan kysymykseen, kenen ääni kuuluu ilmastokeskustelussa. Näkemykseni perustuu enemmän median seurantaan ja henkilökohtaiseen fiilikseen, kuin sofistikoituneeseen tieteelliseen totuuteen.

Vaikuttaa siltä, että henkilöiden, joilla on ääni muutenkin yhteiskunnassa, kantaa myös ilmastokeskustelussa. Näin ollen esimerkiksi nuorten asema ja ääni on ollut perinteisesti vaimeampi, mutta onneksi se on vahvistumassa esimerkiksi ilmastomielenosoitusten ynnä muun toiminnan kautta. Satuin Helsinkiin ja paikalle ensimmäiseen ilmastonmarssiin viime maaliskuussa. Oli herkistävää nähdä se valtava joukko, joka marssi eduskuntatalon eteen osoittamaan mieltään itselleen tärkeäksi katsomassa asiassa.

Opettajankouluttajana ja demokratiakasvattajana minua ihmetytti ja ihmetyttää edelleen aikuisten ja instituutioiden, etenkin koulun, tapa suhtautua nuorten mielenosoitukseen. Vuosia ollaan valiteltu, että nuoret eivät ota kantaa, mutta sitten kun he ottivat, se tehtiin jotenkin väärin. Parempi olisi ollut olla koulussa (omaksumassa tietoja, joista puhuin aiemmassa puheenvuorossani, ja joita on nähdäkseni jo riittävästi). Joidenkin mielestä marssi tarjosi mahdollisuuden lintsaamiseen tai muuhun koiruuteen. Kaikkinensa hyödytön tapahtuma.

Minusta koulun asennoituminen edustaa näkemystä, jonka mukaan ilmastonmuutokseen on olemassa yksi ratkaisu ja se on aikuisilla ja kouluilla. Nuorilla sitä ei ole, ja siksi heitä ei tarvitse kuulla. Minusta näkemys on humpuukia ja vaikka ratkaisu löytyisikin, meidän täytyy opetella elämään ratkaisun edellyttämällä tavalla. Sellainen elämä ei voi olla toisten osallistumista väheksyvää tai alentavaa toimintaa ja ajattelua, että itse tietää paremmin kuin muut. Niiden sijaan kaikkien ihmisten tieto ja kokemukset tulisi valjastaa yhteisen tulevaisuuden rakentamisen palvelemiseen, jos haluamme selvitä ilmastokriisistä voittajana. Kun seuraa esimerkiksi nuoria ilmastoaktivisteja, voin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että he voisivat opettaa minulle yhtä ja toista sekä ilmastonmuutoksesta että yhteiskunnallisesta toiminnasta. On järjetöntä, jos tätä potentiaalia ei hyödynnetä kouluissa tai yhteiskunnassa vain siksi, että nuoret eivät ole aikuisia.

Palaan jälleen demokratiakasvatuksen iskusanaan – YHDESSÄ – ja käännän katseeni kouluihin. Voisiko toiminta kouluilla perustua työnjakoon niin, että nuorten tiedot ja osaaminen ilmastoasioista ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta sekä opettajien pedagoginen osaaminen valjastetaan yhteisen hyvän käyttöön?

Kunnianhimoisempi ilmastolaki – nuoret mukaan

Perinteisesti ajateltuna ei-täysi-ikäisillä henkilöillä Suomessa ei ole suurtakaan valtaa lainsäädännössä. Nuoret toki saavat äänensä kuuluviin esimerkiksi nuorisovaltuustojen ja vastaavien kautta, mutta mikä on nuorisovaltuustojen paikka ja asema suomalaisessa järjestelmässä? Minulla on sellainen tuntuma, että se riippuu pitkälti siitä, mistä kunnasta ja kaupungista puhutaan. Olemassa on sekä hyviä että huonoja esimerkkejä.

Olen työni vuoksi kiertänyt jonkun verran suomalaislukioissa viimeisen vuoden aikana ja samalla on sivuttu nuorisovaltuustojen asemaa. Hyviä esimerkkejä on vaikkapa Ulvilasta, jossa lukiolaisilla ja nuorisovaltuustolla on merkittävä ja tunnustettu asema kunnan hallinnossa. Sen taustalla on määrätietoista työtä etenkin nuorten, mutta myös virkamiesten (rehtori ja sivistystoimen johtaja) toimesta. Nimittäjänä vaikuttaa olevan vastuunanto ja -otto. Nuorten on mahdoton ottaa vastuuta, jos virkamiehet eivät sitä uskalla antaa, mutta kun uskalletaan, niin siitä seuraa jotain hyvää. Toinen hyvä esimerkki on omasta kotikaupungistani – Jyväskylästä –, jossa tällä viikolla nuorisovaltuusto sai puhe- ja läsnäolo-oikeudellisen paikan kaupunginvaltuustoon.

Kuitenkin täytyy kysyä riittääkö nuorten vaikuttaminen nuorisovaltuustojen kautta erityisesti ilmastolakiin liittyvissä asioissa? Voidaan esittää, että jos nuorille haluttaisiin antaa todellinen vaikutusmahdollisuus, pitäisi heidän asemansa nostaa samalle viivalle aikuisten kanssa. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi äänestysikärajan laskua tai vastaavia toimenpiteitä, joissa on omat haasteensa. Kysymys on tosi visainen… Mielestäni aikuisten, jotka ovat pitkälti ilmastonmuutoksen takana, on kannettava iso vastuu sen hoitamisesta. Äänestysiän laskeminen voitaisiin ajatella vastuun asettamisena nuorten hartioille. Kuten sanottua kysymys on visainen.

Nuoret – tai ainakin osa nuorista – saavat äänensä kuuluviin ja pääsevät vaikuttamaan esimerkiksi tämänkaltaisten keskustelutilaisuuksien kautta. Haluan uskoa, että nykyiset ja tulevatkin päättäjät pystyvät säätämään entistä kunnianhimoisemman ilmastolain, jonka valmistelussa kuullaan myös nuoria ja muita ryhmiä. Kysymys on kuitenkin se, mitä lain säätämisen jälkeen tapahtuu? Miten se tulee vaikuttamaan elämäämme ja arkeemme? Kääntäisin katseet taas kouluihin.

Koulu on paikka harjoitella asioita ja toimista yhteisöissä, mutta mitä taitoja ja asioita ilmastonmuutoksen tai uuden ilmastolain jälkeen tulisi harjoitella? Tulevaisuuden koulu ja opettajat joutuvat uudenlaisen haasteen eteen, kun muutokset konkretisoituvat käytännön arjeksi ja uudenlaiseksi tavaksi olla ja elää. Miten koulu ottaa haasteen vastaan? En tiedä, mutta minusta voisi olla syytä alkaa varautua.

Siinä missä ensimmäisessä puheenvuorossa peräänkuulutin osallisuuden pedagogiikkaa, nyt huudan ilmastonmuutoksen pedagogiikan perään. Kuten osallisuuden kohdalla, myöskään ilmastonmuutoksen pedagogiikkaa ei varsinaisesti vielä ole olemassa, vaan se on kehitettävä. Silti jälleen on mahdollista muotoilla joitain suuntaviivoja. Ilmastonmuutoksen pedagogiikan pitäisi nähdäkseni ottaa kantaa syvästi koulun, opetuskäytänteiden ja ihmisten välisten suhteiden rakenteisiin ja uudistaa niitä. Kehitystyö vaatii rohkeaa ja innovatiivista ajattelua, mutta myös yhteistyötä eri ihmisten ja ryhmien välillä. Tässä kehitystyössä katson jälleen kaikkia meitä: meidän varttuneempien on otettava nuoret osaksi kehitystä ja nuorten on tultava mukaan työhön. Vain näin voimme opetella elämään yhdessä, demokraattisesti ja tasa-arvoisesti. Saattaa kuulostaa radikaalilta, mutta minusta kysymys on kuoleman vakava ja siksi keinojenkin on oltava radikaaleja.

Mikko Hiljanen                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                   
 Yliopistonopettaja   
 Jyväskylän yliopisto  
 Opettajankoulutuslaitos  
 mikko.hiljanen@jyu.fi

Blogginlägg 3 – Sammanfattande reflektion

Carina Österåker1 kommentar

När den här kursen inleddes var jag positivt inställd till ämnesintegrerat lärande, och helhetsintrycket av ämnesintegrerat lärande nu när kursen lider mot sitt slut är även det mestadels positivt. Det är tydligt att det har sina utmaningar som både är resurskrävande och som kräver ett nytt tankesätt, men som framkom från gruppen under det sista seminariet kan det vara meningsfullt, intressant och stärka samarbetet över ämnesgränserna. Jag tänker att studiehelheten Ämnesövergripande pedagogik står inför liknande möjligheter och utmaningar, eftersom gruppen består av en stor skara ämneslärare med stor variation vad gäller undervisningsämnen. Men här bör man också se möjligheten i inte bara variationen av ämnen, men variationen av individer med olika kunskaper och erfarenheter.

Under den måndag vi deltog i kompetensveckan fick vi åtminstone till viss del erfara vad det betyder att arbeta kring ett tema. Vårt tema, Be your own boss, där eleverna skulle grunda fiktiva företag och arbeta kring marknadsföring av dem, var enligt min mening tacksamt eftersom det är rätt i tiden och på så vis motiverande för eleverna. Det hjälper också att vi inom ramarna för det här temat kunde arbeta kring sådant material som kan vara vanligt förekommande i en elevs liv, till exempel influencers och reklam. Min grupp bestod av tre blivande ämneslärare i engelska, med mig inkluderat, och vår gemensamma uppfattning var att upplägget vi hade planerat tillsammans var lyckat. Gruppen var kanske inte helt ämnesintegrerad eftersom vi alla tillhörde samma ämne, men sättet vi planerade tillsammans med våra handledare och våra olika idéer i kombination med temat bidrog till att göra det ämnesintegrerat.

Sammanfattningsvis skulle jag själv ha önskat få ta del av ännu mer ämnesövergripande arbete än vad som har erbjudits, inte bara inom studiehelheten Ämnesövergripande pedagogik men även inom övriga kursdelar. Oftast har vi språklärare klassificerats som en grupp och enbart haft möjlighet att jobba med varandra, medan jag har uppfattat det som att övriga ämnen fått arbeta med studerande från andra ämnen i större utsträckning. En lösning skulle alltså bestå av att mixa grupperna mera än tidigare under hela Vasa-våren.

André Sandberg

Blogginlägg 3

Carina Österåker3 kommentarer

När den här kursen började hade jag ganska negativ attityd mot ämnesövergripande pedagogik på grund av mina uppfattningar i skolfältet. Sådana temaveckor har kännt så påtvingade och lärarna har tyckts bara försöka överleva under temaveckorna så att de sen kan fortsätta med sina egna lektioner. Jag tycker att det är ändå viktigt att elever lär sig att se större helheter och hur samma företeelser kan behandlas från olika synvinklar genom olika ämnen. Ämnesövergripande undervisning erbjuder därtill en bra möjlighet för kollaborativt arbete med tanke på båda lärare och elever.

På något sätt har jag en mycket oklar helhetsbild av kursen. Jag minns att vårt lärarrum planerade en fiktiv temadag som vi presenterade på lärarcafe men jag har ingen aning vad var syftet med den här övningen. Vi hade olika undervisningsämnen i vårt lärarrum men vi gjorde inte en enda uppgift där vi borde ha försökt integrera våra olika ämnen. Detsamma gäller också temadagen på VÖS. Vår grupp planerade bara en dag som var anknytit till temat välgörenhet men som ämnesövergripande hade vi kanske bara vår pausgymnastik som hölls på finska.

För att kunna skapa ämnesövergripande helheter behöver man ha mycket tid och tydligt klar vilka mål har ställts upp i respektive ämnen och när och hur det skulle vara nyttigt och till och med väsentligt att jobba ämnesintegrerat. När ämnesövergripande samarbete uppstår från behov tror jag att resultat blir bättre och båda lärare och elever får positiva erfarenheter av samarbetet. Som tysklärare skulle jag gärna vill jobba med historielärare när det gäller det andra världskriget eller t.ex. berlinmuren men det är alltid problem med tyskan att den är ett valfritt ämne som inte alla elever har valt. Då är det inte lätt att kombinera grupper.

Avslutningsvis kunde jag säga att vid ämnesövergripande undervisning får eleverna lättare att se helheterna och lärarna får större möjligheter att arbeta tillsammans med kollegerna, vilket jag upplever som utvecklande och roligt.

Iris Silvennoinen

Blogginlägg 3

Carina Österåker4 kommentarer

Jag tycker som jag tidigare har sagt att det är bra att det ordnas ämnesövergripande undervisning, med tanke på att många fenomen i samhället är så komplexa att det inte räcker med ett enda ämne för att förklara fenomenet, utan man behöver kunskaper från många olika ämnesområden. Eleverna får alltså via ämnesövergripande undervisning en bättre helhetssyn över och förståelse för olika skeenden i världen. När det gäller att implementera ämnesöverskridande undervisning så kan man konstatera att det kan vara mera tidskrävande och utmanande för lärare att få sådan till stånd, speciellt om man skall integrera ämnen som annars inte är så nära kopplade. Vi diskuterade under seminarium 5 i vår lärargrupp att man under dylika kompetensveckor som vi fick vara med och arrangera borde välja de olika teman väl, vilket vi tyckte att man hade gjort. Annars kan det för lärarna kännas som att man med våld måste försöka bilda tvångsäktenskap mellan olika ämnen som kanske inte i just det sammanhanget passar ihop.

Under studiehelheten Ämnesövergripande pedagogik fick vi som sagt prova på att ordna en temadag. Andra former av ämnesövergripande undervisning är ju också möjliga (t.ex. under vanliga lektioner), men sådana fick vi som det diskuterades under seminarium 5 inte prova på. Det kanske kunde vara något att inkludera i nästa års repertoar. Men kanske det inte skulle ha skiljt sig så mycket från det som vi som hade temat rymden gjorde. Där integrerades naturligt åtminstone ämnena matematik, fysik och engelska.

En annan sak som kom upp under det avslutande femte seminarietillfället var att det känns som att det har saknats konkret på forskning baserad faktakunskap om hur man skall gå tillväga för att implementera ämnesöverskridande undervisning. Som Jenna Lundström också skriver så känns det som om man nog har grundförståelse vad begreppet ämnesövergripande undervisning är, men inte så mycket mera.    

Ted Eklund

Blogginlägg 3

Carina Österåker2 kommentarer

Jag kan börja med att konstatera att jag nu i slutändan av Vasa-våren har ungefär samma tankar och attityd till att arbeta ämnesövergripande som jag hade när allt började. Allt som kan hjälpa och motivera och våra ungdomar (addera 20 år till min ålder) bör naturligtvis uppmuntras och utforskas. Under tiden här i Vasa upplever jag att vi har fått en bra introduktion och att termen ämnesövergripande pedagogik har uppkommit lite här och där och överlag rätt så frekvent. Det har upprepats och betonats så pass mycket att när än chansen kommer är det alltid någon som påpekar att ’Se där! Ämnesövergripande – check!’

Vi har alltså blivit introducerade och välbekanta med termen ämnesövergripande/skridande under denna vår, men personligen anser jag att det också är där vi stannat och jag saknar ännu konkreta tips för hur man kan arbeta ämnesövergripande i praktiken. Föreläsningarna vi har fått har för det mesta satsat på att betona möjligheten till ämnesövergripande arbeten, medan konkreta exempel på hur det har utförts eller hur vi kan gå till väga känns mindre utforskat. Därmed känns det för mig som ett ganska stort steg att komma på och föreslå olika sorters projekt på framtida arbetsplats och till framtida kollegor.  Överlag upplever jag ändå att man kan lära sig och dra nytta av varandras kompetenser, tankar och erfarenheter när man arbetar tillsammans i ämnesövergripande projekt och jag tror också att detta uppskattas hos eleverna. Jag skulle gärna tagit del av några exempel av lärares erfarenheter på lektionsnivå.

Att vi ämneslärare fick delta i grundskoleelevernas kompetensvecka förra veckan var ändå toppen enligt min mening. Där fick vi i alla fall ett exempel på hur detta kan utforma sig i praktiken i skolvärlden. I vår grupp planerade vi inte en hel dag på samma sätt som de andra grupperna, eftersom vårt tema var Performance och eleverna var extremt villiga och kreativa, vilket resulterade i ett fint utkast redan efter första dagen. Vårt uppdrag var istället att finnas till/hjälpa eleverna vid olika stationer (musik, koreografi, scenografi o.s.v.). Utmaningen vi fick ta del av var det kollegiala samarbetet lärare emellan men också att nysta ut problem där elevernas viljor kolliderade. Överlag tycker jag det var intressant och rätt så lätt att inkludera samtliga ämnen och perspektiv i vår grupp och slutproduktionen blev mycket lyckad!

Jenna Lundström